Lottamerkki
Lottamerkki eli lottatunnus tilattiin vuonna 1921 taidemaalari Eric Vasströmiltä. Hänen ehdotuksensa perustui aiempaan, keskusjohtokunnan kertaalleen hylkäämään Akseli Gallen-Kallelan ehdotukseen. Hyväksyttyyn lottatunnukseen sisältyi suojeluskuntien lipuissa käytössä ollut, ilmavoimien tunnuksenakin toimiva sininen lyhytsakarainen hakaristi ja neljä heraldista ruusua, sekä teksti LOTTA-SVÄRD. Merkin hyväksyminen Lotta Svärd-järjestön tunnukseksi julkistettiin 30. syyskuuta 1921 Lotta Svärdin keskusjohtokunnan kokouksessa. Gallen-Kallelan ehdotuksessa oli ollut pienehkön hakaristin ja kymmenkunnan heraldisen ruusun lisäksi S-kirjain, kuusenhavu ja kuvio, joka muistutti pientä tynnyriä.
Lottapuku
Lotat opittiin tuntemaan myös puvuistaan, sillä kaikessa lottatyössä käytettiin lottapukua. Lottapuku on puuvillakankainen, mutta sotavuosien kangaspulan aikaan jouduttiin turvautumaan lysteriin ja sillaan, ja monesti puvut kuluivat käytössä lähes puhki.
Puku edellytti tiettyä arvokasta käytöstä.
Lottapuku päällä ei saanut tupakoida, eikä työssä oleva lotta käyttänyt alkoholia. Vain yhdistyksen omia merkkejä sai käyttää puvun kanssa. Koruja ei saanut käyttää vihkisormuksia lukuun ottamatta.
Juhlapuku on villakankainen. Lottalupausta annettaessa, tervehdyskäynneillä, lottapäivillä ja muissa isänmaallisissa juhlissa eli juhlatilanteissa puvun kanssa käytettiin käsivarsinauhaa ja valkoisia käsineitä sekä lottalakkia. Mantteli on sadetakkimallinen päällystakki. Irrotettava villavuori on talvikäyttöä varten.
Lottalupaus
Toimenlotat ja varsinkin komennukselle lähtevät antoivat lottalupauksen, joskaan kaikki eivät sitä ehtineet välttämättä tehdä. Lottalupaus annettiin kirkossa papin johdolla seuraavan kaavan mukaan:
»Minä N. N. lupaan kunniasanallani, että rehellisesti ja omantunnontarkasti avustan Suojeluskuntaa sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata sekä noudatan toiminnassani Lotta Svärd -yhdistyksen sääntöjä.»
Joskus lotat itsekin puhuivat “valasta”, mutta lottalupaus ei ole sotilasvalaan verrattava asia.
Lottalehdet
Maija Karman piirtämä Joulu-Lotan kansi vuodelta 1943
Ensimmäiset lottalehdet olivat joulujulkaisuja. Näitä olivat vuodesta 1921 alkaen Joulu-Lotta, Jul Lottan, Lotan joululahja ja Lottans Julklapp. Vuonna 1928 julkaistiin sinikantinen näytenumero järjestön lehdestä Lotta-Svärd. Seuraavana vuonna lehti alkoi ilmestyä säännöllisesti, noin 20 numeron vuositahtia. Oma lehti sisälsi mm. järjestön tiedotteita, reportaaseja tapahtumista kuten lottapäiviltä ja kursseilta, novelleja ja jatkokertomuksia, pakinoita ja kannanottoja, käsityö- ja ruokaohjeita jne. Jäsenistö avusti toimitusta lähettämällä julkaistaviksi tarinoita ja kuvitusta. Lotta-Svärdiä tehtiin vuodesta 1942 alkaen myös ruotsinkielisenä, omana lehtenään, jossa oli yhteistä lähinnä vain tiedotus- ja järjestöasiat. Ruotsinkielisen lehden kansi oli keltainen. Pohjoismainen yhteistyö oli sille leimallista. Vuodesta 1941 lähtien julkaistiin myös Kenttälotta-nimistä lehteä, ensimmäisenä vuotenaan kolme kertaa, ja jatkossa kahdeksan numeroa vuodessa.
Pikkulotille ja heidän johtajilleen oli omat julkaisunsa: Pikkulotta alkoi ilmestyä vuonna 1938, ja sen nimi muuttui vuonna 1943 Lottatytöksi, ruotsiksi sitä tehtiin nimellä Flicklottan. Tyttötyössä toimiville julkaistiin lehtiä Lottatyttöjen johtajille ja Flicklottaledaren. Lehtien toimittaminen loppui järjestön lakkauttamiseen syksyllä 1944. Vuoden joulujulkaisut ehdittiin vielä saattaa levitykseen.
Järjestö julkaisi paljon myös muuta julkaisuja, kuten eri jaostojen oppikirjoja ja muuta opetus- ja koulutusmateriaalia, puheita, lukemistoja, laulukirjoja, näytelmiä ja lausuntaohjelmistoja, kuvateoksia ja paljon muuta, esimerkiksi vuonna 1928 Valkoisen Kirjan sodan 10-vuotismuistoksi.
