YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Lauantaina 7.11. klo 13.00 seurakuntayhtymän juhlasalissa, Eerikinkatu 3 Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. puheenjohtajan ja erovuoroisten hallituksen jäsenten valinnat, tilinpäätös, vuosikertomus ja…
LOTTAPERINNELIITON LIITTOKOKOUS JA PERINNEPÄIVÄ 10.–11.10.2015 Liittokokouksessa ja perinnepäivässä Lahden Fellmaniassa voit tavata lottaperinneihmisiä ympäri Suomen. Liittokokous illanviettoineen on lauantaina, perinnepäivä sunnuntaina, jolloin juhlapuhujana kuullaan valtioneuvos Riitta…
SYYSRETKI JÄRVENPÄÄHÄN Keskiviikkona 23.9. Lähtö klo 8.30 Ortodoksikirkon edestä Syyskautemme alkaa retkellä Sibeliusten Järvenpäähän, jossa tutustumme mm. Aino Sibeliuksesta kertovaan näyttelyyn. Aluksi ruokailemme Järvenpää-talossa…
Tuusulassa sijaitseva lottamuseo on hieno käyntikohde, mutta jos ei ole mahdollista käydä paikalla, museon sivuilla voi tutustua myös verkkonäyttelyihin. Niistä uusin on lottajärjestön lakkauttamisesta kertova…
Yhdistys viettää ansaittua kesätaukoa, mutta syksyllä on taas runsaasti tapahtumia muun muassa Sibeliuksen juhlavuoden puitteissa. Ennen syyskauden alkua pidetään kuitenkin Turun messut Turun messukeskuksessa torstaista sunnuntaihin 20.-23.8.2015 Osallistumme…
Lotanpäiväretki suuntautuu tänä vuonna Koskelle. Lähtö on tiistaina 12.5. klo 9.00 Ortodoksikirkon edestä Yliopistonkadulta. Ohjelmaan kuuluu tutustuminen Kosken kirkkoon seurakunnan oppaan opastuksella, käynti sankarihaudalla ja vierailu Koskella syntyneen…
Muotinäytös! Naisten Valmiusliitto ry:n Turun ja Porin alueneuvottelukunta järjestää Heikkilän kasarmin Sotilaskodissa, os. Rykmentintie 15, muotinäytöksen, jonka tuotto ohjautuu kokonaan hyväntekeväisyyteen, Sotiemme Veteraanit -keräykselle. Tilaisuus…





